Tänä päivänä jos te kuulette Hänen äänensä
Tuotenumero: 6302

Hinta: 5,00 €
(norm. 18,00 € -72%)

Tänä päivänä jos te kuulette Hänen äänensä

Pirkko Viherkoski

Ennen kuin Jumala voi antaa voimansa meidän elämäämme ja meidän kauttamme, Hän joutuu ensin murtamaan meidän oman voimamme.

Olen itse joutunut murtumaan monta kertaa tämän kirjan aiheen kohdalla. Sinusta lukijani saattaa tuntua, että tämä sanoma on liian ankara. Ehkä sinä kysyt, miksi olla näin jyrkkä ja ehdoton. Olen joutunut kyselemään näitä alueita parikymmentä vuotta siitä asti, kun Jumala kutsui yhteyteensä ja samalla vapautti new agen siteistä. Raamatun Sanasta en ole löytänyt mitään tukea kompromisseille suhteessa epäjumalanpalvelukseen. Olkoon se kuinka viehättävästi verhottua tahansa, taiteen, tieteen tai kulttuurin nimilappujen alla, se ei muutu muuksi. Valkeuden vaatteisiin pukeutunut vihollinen on paljon vaarallisempi kuin avoimesti kaikessa pimeydessään ilmestyvä. Jumala ei pakota meitä mihinkään, mutta Sanansa kautta Hän varoittaa. Hän pani profeettansa varoittamaan siksi, että epäjumalanpalvelus aiheuttaa aina hengellistä sokeutta. Kun meidän hengelliset aistimme turtuvat, emme lopulta erota oikeata väärästä, valhetta totuudesta. P.V.

Kirjassa mm. esille tulevat aiheet:
- Israelin kansan luopumus esikuvana lopunajan luopumukselle.
- Erämaa opettaa.
- Epäjumalat Israelin kansan elämässä.
- Miksi Israelin kansa luopui.
- Jos mahdollista valitutkin eksyvät.
- Miten epäjumalanpalvelus vaikutti kansan elämään.
- Jeesuksen paluun odotus.

Pirkko Viherkoski on koulutukseltaan psykiatrian erikoislääkäri. Hän on kirjoittanut aikaisemmin kirjat Herra on minun Parantajani -lääkärin rukouksia, Sinun haavasi kasvavat umpeen, Murtunutta käytät, Kätketty suru ja Kaiken lohdutuksen Jumala.

Luokitukset:
Kirjat » Hengellinen kasvu
Kesäale 2017
Kirjat » Lopun aika
Kirjat » Raamatun selitys

ALV-prosentti: 10,00
Isbn: 9525114635
Sivumäärä: 128
Sidonta: Nid

Lisää koriin

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä.