Luvatun maan Ariel
Tuotenumero: 59681

Hinta: 30,00 €

Luvatun maan Ariel

Ninarose Maoz

Vuonna 1948, samaan aikaan kun Israelin valtio sai alkunsa valtavien synnytystuskien saattelemana, raotti ensi kerran silmiään kaukana Suomessa vastasyntynyt Ariel Livson. Kukaan ei osannut aavistaa, kuinka läheinen suhde Arielin ja Pyhän maan välille muodostuisi.

Vuonna 1967 Ariel lähti kuuden päivän sotaan, opiskeli Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa arkeologiksi ja suoritti vaativan Israelin valtion opaskurssin. Se antoi hänelle myös ammatin. Tuhannet pyhiinvaeltajat ovat tutustuneet Arielin ryhmissä kiehtovan maan saloihin: sen historiaan, arkeologiaan ja pyhiin paikkoihin. Samalla on saatu vilkaista Arielin oman ajatusmaailman saloihin: perinteisistä  poikkeaviin  näkemyksiin.

Tämä kirja seuraa Arielin matkaa Suomesta Israeliin ja takaisin kotimaahan maanviljelijäksi Pohjois-Savoon, opastyötä Israelissa, valottaa Livsonien suomenjuutalaisen suvun osin synkkääkin historiaa Vitebskistä Karjalan kautta Suomeen. Samalla iloitaan Arielin ja Marinan kanssa heidän poikansa Simonin tullessa asetetuksi Suomen ylirabbiksi.
Ariel Livson on ollut Toiviomatkojen oppaana Israelissa alusta alkaen eli 40 vuotta. Ariel on värikkäällä tyylillään tehnyt suomalaisille tutuksi Raamatun historian, Pyhän maan historian ja Israelin valtion historian. Voitaneen sanoa, että hän on suomalaisista Israel-oppaista jo legenda eläessään.
- TAPANI OKSANEN, TJ, TOIVIOMATKAT

2. painos.

Luokitukset:
Kirjat » Elämäkerrat ja historia
Kirjat » Israel

ALV-prosentti: 10,00
Isbn: 9789515852960
Sivumäärä: 160 sivua + 16 sivuinen kuvaliite
Sidonta: sidottu, kovakantinen (hieman taipuisa)

Lisää koriin

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä.